• Digital Humanities and Cultural Heritage
• Other research productsclose
• FI close
• Digital Humanities and Cultural Heritage close

Vuonna 2006 valmistuneessa Kampin keskuksessa yhdistyvät kaupallinen tila, joukkoliikenteen terminaalit, toimistorakennukset ja asunnot. Rakennus on osa suuren ihmisjoukon arkea. Tutkimus tarjoaa yhtenäisen esityksen Kampin keskuksen korttelien rakennus- ja suunnitteluhistoriasta 1800-luvulta nykypäivään, ja suhteuttaa Kampin kehitystä kasvavan Helsingin urbaaneihin ilmiöihin. Historiallista taustaa vasten analysoidaan Kampin keskuksen kaupunkitilaa. Keskeisenä aineistona tutkimuksessa ovat valmiista rakennuksesta tehdyt havainnot, alueelle tehdyt asemakaavat, suunnitelmaluonnokset ja kilpailuasiakirjat. Näiden ohella käytetään tutkimuskirjallisuutta etenkin alueen historiasta. Kaupunkitilan analyysi ammentaa arkkitehtuurintutkimuksen suuntauksesta, joka painottaa tilan moniaistista kokemista, tilaa todellistavia käytäntöjä ja tilassa vaikuttavia valtasuhteita. Tutkimuksessa eritellään fenomenologisen käsitteistön avulla, mitä merkityksiä Kampin kauppakeskuksen tilaan tuo näköärsykkeiden korostettu asema. Vallan kysymyksiä pohditaan kaupunkitutkimuksen viitekehyksessä tarkastelemalla maan ja kiinteistöjen omistussuhteita sekä alueen väestöä. Kampin kentällä 1830-luvusta lähtien sijainnut sotilaskasarmi viivästytti kivikaupungin leviämistä alueelle. Korttelit muuttuivat 1930-luvulla linja-autoasemaksi, ja loppuvuosisadan ajan tehtiin pääasiallisesti toteutumattomia suunnitelmia alueen rakentamiseksi. Vasta 1990-luvun lopussa suunnittelutyö tuotti hedelmää. Vuonna 2006 valmistunut Kampin keskus ja alueen kaavoitus valmistuivat yksityisen rakennuttajan ja kaupungin yhteistyön tuloksena. Uudenlainen suunnitteluprosessi herätti kritiikkiä. Kokemuksellisesta näkökulmasta kauppakeskuksen tilassa vallitsee jännite sirpaleisten aistiärsykkeiden ja pitkien, suorien käytävien välillä. Siellä näkyvät myös kaupallisten tilojen historian keskeiset ilmiöt. Kaupallisuus määrittää niin arkkitehtuuria kuin tilan käyttäjiin suhtautumistakin. Kahdessasadassa vuodessa alue on muuttunut jättömaasta arvokkaaksi osaksi ydinkeskustaa. Samalla ylemmän sosiaaliluokan väestö on syrjäyttänyt vähävaraiset asukkaat. Kaupungin ja yksityisen rakennuttajan yhteistyö Kampin keskuksen hankkeessa oli kaupunkisuunnittelun toimintatapojen muutoksen ensi askelia Suomessa. Yksityinen raha vaikutti siihen, että suunnitelmat tällä kertaa toteutuivat. Rahan vaikutus ei ole kuitenkaan päättynyt, sillä Kamppiin syntyi kaupunkitila, joka on kiinteistösijoittamisen pelinappula ja kehittyy keskiluokan kulutustarpeiden ehdoilla. Hankeprosessin ohella Kampin keskuksen kortteleissa poikkeuksellista on se, miten keskustassa säilyi niin pitkään tehottomasti rakennettu alue. Sen sijaan tyypillistä kaupungin kasvua Kampin keskuksen kortteleissa edustaa alueen vähittäinen keskiluokkaistuminen ja kiihtyvä maan hyödyntämisen tehostuminen. Kampin keskuksen korttelit ovat olleet välitilassa sekä paikallisesti että ajallisesti: Se on sijainnut keskustan ja esikaupungin välissä ja toiminut 1800-luvulta saakka porttina Espooseen. Yhtä pitkään alue on ollut erilaisissa väliaikaiskäytöissä Kampin keskuksen valmistumiseen saakka. Edelleen alue rakentuu ja muovaantuu. Käyttäjät ja omistajat suorittavat haltuun ottoja. Lasiseinillä jaoteltu sisätila voi helposti muuttaa muotoaan. Näyteikkunat, mainokset ja näytöt luovat rakennuksen nahkaa.

The sex/gender model used in biological archaeologies to investigate human remains and past lives is one that relies on the epistemological and ontological separation of sex and gender. Despite this separation the model ends up treating these concepts synonymously due to the taken-for-granted binary nature of sex which in a deterministic manner eventuates into an equally binary gender. This thesis develops a theoretical framework for an archaeological concept of gender that operates without the division, binarism and determinism implicit in the sex/gender model. Pursuing answers to the questions whether it is possible to approach both sex and gender in archaeology in a nonbinary way, and if so, what is an archaeologically feasible alternative, it seeks to devise a method to approach sex and gender in mortuary archaeology beyond the deterministic binary. This thesis is firmly theory-oriented and the writings of various authors within the discipline of archaeology, feminism and queer studies comprise the necessary material. The theories pertaining to the field of feminism are intersectionality and queer theory, which eschew normativity and essentialism and call for gender diversity. Respective to archaeology, the theories influencing this thesis derive from new materialisms to whom the rejection of divisions and dichotomies is characteristic. In this regard, of particular note are the writings of new materialist and feminist theorist Karen Barad. Applying her theories concerning the relational, entangled and mutually constitutive nature of matter and meaning to the topic of sex and gender is central in devising a nonbinary new materialist perspective to be used for the purpose of a more open and inclusive mortuary archaeology. This thesis reveals that the dualistic division between nature and culture has resulted in a separate conceptual development and different strategies of engagement concerning sex and gender. The reason why sex is seen as a biological fact and gender as a cultural meaning proves false when both are affected equally by nature and culture, with the body serving as a nexus-point in which these two forces converge. Applying Barad’s insight reveals that binary sex is not an inherent quality of the body, but one that is produced through a scientific biomedical apparatus. Sex and gender exist in a state of inseparability when undetermined, but when subjected to a determination process, they become mutually exclusive phenomena, thereby disrupting sex-to-gender determinism. In their separate state, both are constitutive of matter and meaning, which is why gender made determined through intersectionality can be used to study gendered understandings through the materiality of the body, exempt from binary views. Analysing a topical bioarchaeological publication concerning a female Viking warrior through the approach that does not depend on the sex binary reveals that a scientific biomedical apparatus is subject to criticism on multiple fronts. Though the case study should be credited with rejecting gender role stereotypes, it demonstrates determinism and binarism as well as homogeneity and universalism in terms of categories. Failing to imagine possibilities beyond a fixed binary also results in the exclusion of alternate ways of knowing and being. The open-ended approach proposed in this thesis not only seeks to grant these possibilities opportunities to exist, but counsels cognisance towards the exclusions apparatuses enact. Embracing speculation, it also holds ambiguity and vagueness to be meaningful qualities pertaining to gendered archaeology. Regarding the mortuary setting, binary sex determinations need not be abandoned, but they should be used alongside this nonbinary approach.

This thesis examines Japanese castle reconstructions in the Heisei (1989–2019) and Reiwa eras (2019–) and links them to the ideas of cultural heritage and authenticity in traditional architecture. Japanese castles are opportune for examining the development of the role of architecture in cultural heritage throughout history. The role of castles as symbols of authority and later as symbols of local culture and history has changed according to the fluctuations of time and the needs of the contemporary people and thoughts. After majority of the feudal castles were demolished during Japan’s modernization, there have been three distinctive “booms” during which castles have been reconstructed. In the post-war era, dozens of ahistorical concrete replicas of castles were rebuilt concrete as local town symbols, and to many they symbolized the rebuilding of post-war Japan. From the early 1990s, however, a new castle boom has taken place, with the reconstructions emphasizing on using wood and historical evidence. Most notable of these reconstruction projects is the Nagoya Castle reconstruction project, in which the post-war concrete castle tower is to be demolished and rebuilt from wood using original methods and historical plans. This thesis examines these reconstructions in contemporary Japan, aiming to understand how authenticity and cultural heritage are related to this ongoing boom. In this study, a country-wide visitor survey on 10 Japanese castle sites was conducted, supported by two expert interviews from supervisors of two Heisei era castle reconstructions in Ōzu and Kakegawa cities. The findings supported the hypothesis, which suggested that the current appeal of castles is linked not only to their symbolic value to the castle towns, but also their value as objects of cultural heritage. This is why “authentic”, wooden reconstructions are preferred, which was evident from the visitor surveys, as all the respondents favored wooden reconstructions over concrete ones. Furthermore, majority of the respondents wished for more authentic castle reconstructions to be built.

In this master s thesis, I have discussed the question of authenticity in postprocessual archaeology. Modern archaeology is a product of the modern world, and postprocessual archaeology in turn is strongly influenced by postmodernism. The way authenticity has been understood in processual archaeology is largely dictated by the modern condition. The understanding of authenticity in postprocessual archaeology, however, rests on notions of simulation and metaphor. It has been argued by postprocessual archaeologists that the past can be experienced by metaphor, and that the relationship between now and then is of a metaphorical kind. In postprocessual archaeology, authenticity has been said to be contextual. This view has been based on a contextualist understanding of the meanings of language and metaphor. I argue that, besides being based on metaphor, authenticity is a conventional attribute based on habits of acting, which in turn have their basis in the material world and the materiality of objects. Authenticity is material meaning, and that meaning can be found out by studying the objects as signs in a chain of signification called semiosis. Authenticity therefore is semiosis. Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan autenttisuuden käsitteen teoreettisia käyttötapoja arkeologiassa. Työ jakautuu autenttisuuden käsitteen filosofisia juuria tarkastelevaan osaan sekä varsinaiseen arkeologian teorian tarkasteluun kirjallisuuden pohjalta. Nykyaikainen tieteellinen arkeologia on modernin yhteiskunnan tuote, jonka tavoite on systemaattinen ja objektiivinen tutkimus. Niin sanottu postprosessuaalinen arkeologia puolestaan on saanut vaikutteensa postmodernismista. Siksi viimeaikaisessa arkeologiassa on haluttu painottaa objektiivisen tiedon mahdottomuutta ja menneisyydestä tehtävien monien tulkintojen oikeellisuutta. Postprosessuaalinen arkeologia on yksilön arkeologiaa. Tavoite tutkia yksilöä on modernin yksilöajattelun ja tietynlaisen eksistentialismin innoittamaa. Postmoderni haluttomuus uskoa suuriin kertomuksiin on osaltaan johtanut menneen yksilön tutkimiseen, mutta myös menneisyyden tutkimisen moniäänisyyteen. Yksi postprosessualismin tavoitteista on siksi ollut hälventää tieteellisen arkeologian ja muun yhteiskunnan välillä vallitsevaa kuilua. Jotkut arkeologit ovatkin nähneet tieteenalansa olevan pohjimmiltaan populaaria arkeologiaa, jonka tehtävä on hyödyttää yhteiskuntaa. Postmodernismissa suositut simulaation ja hypertodellisuuden käsitteet ovat vaikuttaneet myös viimeaikaiseen arkeologian teoriaan. Siksi postprosessualistisessa arkeologiassa on hylätty ajatus autenttisista esineistä ja autenttisesta menneisyydestä. Menneisyys on haluttu nähdä erottamattomana osana nykyhetkeä, jossa kaikki esineet ovat kopioita ja todellisuus simulaatiota. Postprosessuaalisessa arkeologiassa menneisyyden merkitykset ovat arbitraarisia representaatioita nykyhetkessä, ja menneisyys voidaan kokea ainoastaan metaforisesti. Menneisyyden merkitykset voidaan siis kokea monella tavalla kontekstista riippuen. Tästä syystä myös autenttisuus on ymmärretty kontekstuaaliseksi. Autenttisuuden käsittäminen kontekstuaalisena on kuitenkin perustunut kontekstualistiselle käsitykselle kielen ja metaforan merkityksistä. Tässä tutkimuksessa osoitetaan, että metaforinen autenttisuus on konventionaalista ja voidaan kokea usealla tavalla samassa kontekstissa. Konventiot perustuvat toiminnan tavalle, jonka perusta on materiaalisessa maailmassa, jatkuvuudellisuudessa ja historiallisuudessa. Materiaalisen maailman objektit ovat osa sosiaalista mediaatiota ja merkityksenmuodostumista, joka perustuu merkkien ja niiden tulkitsemisen muodostamalle ketjulle eli semiosikselle. Autenttisuus on siis semiosista.

Pro gradu-tutkielmassani käsittelen Hagelstam Huutokaupat Oy:n kansainväliseen laatuhuutokauppaan jätettyjä esineitä sekä esineensä myyntiin jättäneiden henkilöiden kokemuksia luopumisprosessin aikana. Tavoitteeni on kartoittaa luopumisprosessia ja selvittää, mitä ajatuksia esineen jättäminen huutokauppaan kirvoittaa ja minkälaisia muistoja, merkityksiä ja arvoja huutokauppaesineisiin liittyy. Lisäksi pohdin, katoaako huutokauppaesineen menneisyys tietämättömiin sen vaihtaessa omistajaa. Toissijaisena tavoitteena on hahmottaa huutokauppaesineen hinnanmuodostusta ja informanttien suhtautumista arviointiin ja hinnoitteluun. Tutkimusaineisto perustuu kuuden Hagelstam Huutokaupat Oy:n joulukuussa 2011 pitämään kansainväliseen laatuhuutokauppaan jättäneen henkilön haastatteluun. Viisi haastatelluista henkilöistä on samassa yhteydessä myynyt taide- ja antiikkiesineitään Hagelstamin tytäryhtiön, Apollo Auctions -huutokaupan kuukausihuutokaupassa. Hyödynnän tutkimuksessani nykyaikaiseen monitieteelliseen aineellisen kulttuurin tutkimukseen liittyvää lähestymistapaa, jossa kiinnitetään yhä enemmän huomiota esineiden merkityssisältöön ja kokemuksellisiin näkökulmiin, kuten arvoihin, arvostuksiin, asenteisiin, symboleihin, muistoihin ja tunteisiin. Pääosa tutkimuskirjallisuudesta tulee etnologiasta, antropologiasta, sosiologiasta ja taloustieteistä. Tutkimuksen rakenne perustuu kronologisuuteen, jossa haastatteluista kristallisoituneita avainteemoja käsitellään aikajärjestykseen perustuvan kertomuksen tavoin. Työni alkaa esineiden saantiin liittyvillä kysymyksillä ja etenee muistojen ja luopumisprosessin kautta siihen vaiheeseen, jossa esineen myyntihinta vahvistuu. Tutkimuksessa ilmenee, että huutokauppaesineet ovat useimmissa tapauksissa tulleet omistajalleen joko perintönä tai lahjana vanhemmilta tai läheisiltä. Esineisiin liittyvät tiedot ja entisen omistajan niihin liittämät merkitykset eivät saannin yhteydessä olleet välittyneet eteenpäin. Informantit olivat varustaneet esineet uusilla merkityksillä ja arvoilla, mutta uudet merkitykset eivät olleet muodostuneet sellaisiksi, että laatuhuutokauppaan nyt jätetyt esineet olisi haluttu pitää. Laatuhuutokaupassa myydyt esineet toimivat useimmissa tapauksissa linkkinä lapsuuteen ja lapsuudenkotiin. Kodin merkitys korostui kaikissa haastatteluissa ja kotiin liittyvä tilanpuute oli myös päällimmäisenä luopumissyitä eritellessä. Ainoastaan yhdelle informantille raha oli ensisijainen syy esineistä luopumiseen. Laatuhuutokauppaesineisiin liittyvät vähäiset merkitykset ja tunnesiteet lienee syynä siihen, että esineistä luopuminen on ollut verrattain helppoa. Luopumista näyttää helpottaneen myös nk. luopumisstrategioiden käyttö ja oletus siitä, että esine päätyisi hyvään kotiin. Aineistosta ilmenee lisäksi, etteivät informantit oleta uuden omistajan olevan kiinnostunut heidän esineidensä yksityisemmästä historiasta. Informanteilta ei ollut luovutuksen yhteydessä lähemmin kyselty, eivätkä he liioin itse olleet kertoneet, esineidensä yksityisiä taustoja. Esineiden yksityisemmät tarinat eivät näin ollen saaneet edes mahdollisuutta välittyä huutokaupalle eivätkä myöskään ostajalle. Luottamus huutokauppayhtiön asiantuntijuuteen, niin myytävien esineiden valinnassa kuin hinnoittelussakin, ilmenee useimmissa haastatteluissa. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että laatuhuutokauppaan myyntiin jätettyjen maalausten lähtöhinnat olivat linjassa myyjien omiin arvioihin, sen sijaan muiden kuin taulujen lähtöhinnat yllättivät korkeudellaan. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että taide-esineiden tarkastelu poikkitieteellisen aineellisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta voisi laajentaa ymmärrystä taiteen mahdollisuuksista, vaikutuksista ja merkityksestä yhteiskunnassa yleisemminkin. Lisäksi tämän näkökulman kautta voisi olla mahdollista hankkia hedelmällistä tietoa esimerkiksi taiteen ja yksittäisen taiteilijan arvostamisesta/arvottamisesta sekä taidekentän dynamiikasta ja mekanismeista.

The purpose of this study was to investigate the use of 3D imaging applications in conservation in a manner accessible to conservators. In order to do this, the basics of 3D imaging, as it applies to conservation, had to be discussed and explained and the history of 3D imaging in cultural heritage and conservation examined. Case studies were used as examples of the most relevant applications for this technology in conservation. Finally, a theoretical look was taken at the broader meaning of 3D imaging in the conservation field. The study found that a wide variety of applications are available in the conservation field, namely those of documentation, analysis, and monitoring. Some applications are currently accessible, while others will become more appropriate as costs are established and developments made. Conservation theories were examined to place 3D imaging into the broader context of conservation and to push for more cooperation and resources spent on the adoption of 3D imaging into the conservators’ toolbox. Tutkimuksen tarkoitus oli pohtia 3D mallintamisen sovelluksia konservoimisen puitteissa tavalla, joka tukisi konservaattoreiden työtä. Jotta tämä olisi mahdollista, 3D mallintamisen perusteet ja historia kulttuuriperinnön ja konservoimisen työkaluna piti käsitellä ja selittää. Tapaustutkimuksia käytettiin esimerkkeinä siitä, miten tätä teknologiaa voi soveltaa konservoinnin kannalta. Lopuksi 3D mallintamisen laajempaa merkitystä konservoinnissa tarkasteltiin teorian kautta. Konservoinnin teorioita tutkittiin, jotta 3D mallintamista voitaisiin tarkastella konservoinnin laajemmassa kontekstissa ja jotta yhteistyö ja resurssit tällä saralla lisääntyisivät niin, että 3D mallintamista pidettäisiin yhtenä konservaattoreiden työkaluista.

Tämä pro gradu käsittelee alkuperäiskansojen suhdetta arkeologiaan. Esimerkeiksi on valittu Suomen saamelaiset ja Yhdysvaltain alkuperäiskansat. Tarkastelun kohteeksi nousee repatriaatio ja siihen liittyvät kysymykset arkeologian ja museologian näkökulmasta. Pro gradussa tarkastellaan saamelaisten ja intiaanien suhdetta arkeologiseen tutkimukseen ja tutkijoita näiden ihmisryhmien historian valossa. Stereotypiat ja niiden vaikutukset näkyvät arkeologian kehityksessä. Työssä tarkastellaan rasismin ja nationalismin yhteyttä arkeologisiin tutkimuksiin, sekä pohditaan niihin liittyviä vaaroja nykypäivän arkeologiselle tieteelle. Saamelaisten ja erityisesti intiaanien yhteys Sami Power ja Red Power liikkeiden myötä, vaikutti arkeologiaan. Yksi Red Power liikkeen suurista saavutuksista on lakiuudistus vuodelta 1990. The Native American Graves Protection and Repatriation Act antoi Yhdysvaltain alkuperäiskansoille mahdollisuuden vaatia kansojensa luurankoja luovutettavaksi takaisin. Syntynyt tilanne on luonut uuden asetelman alkuperäiskansojen ja arkeologien välille. Repatriaation käytänteet ovat muuttaneet arkeologien ja alkuperäiskansojen välisiä valtarakenteita ja alkuperäiskansoille ollaan antamassa ääni, sekä museoiden näyttelyiden luomisprosesseissa että museoiden aineistojen omistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Kysymykseen, kuka omistaa menneisyyden, liittyy monia ristiriitoja ja haasteita. Kulttuuristen aineistojen hallussapitoon, myyntiin ja omistamiseen on kautta arkeologian historian käytetty perusteluita, jotka menettävät validiuutensa nykyisessä NAGPRAn luomassa tilanteessa. Ajattelun rakenteet ovat muuttuneet. Alkuperäiskansojen ja museoiden välille luodaan uusia yhteistyön ja yhteisymmärryksen muotoja. Eri alkuperäiskansoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, kenen tulisi pitää hallussa ja suojella heidän kulttuurista aineistoaan. Suomessa ja Yhdysvalloissa on reagoitu repatriaatioon eri tavoin, vaikka lopulta on päädytty samaan ratkaisuun, uudelleen hautaukseen. Kysymys siitä kenellä on oikeus tutkia alkuperäiskansojen kulttuureja, ansaitsee jatkuvaa tarkastelua. Vastaus tähän kysymykseen voi vaihtua ajan kuluessa muuttuvissa tilanteissa. Nykyisessä tilanteessa näen, että erilaisista taustoista lähtökohtaisesti tulevat näkemykset laajentavat tutkimuksen kenttää ja syventävät näkemyksiä. Alkuperäiskulttuuritaustainen henkilö ammentaa tutkimukseensa eri lähteistä kuin valtaväestöön kuuluva henkilö. Molemmilla on annettavaa tutkimukselle. Arkeologia elää ajassa ja sen tulee olla tietoinen niistä riskeistä, joita liittyy valtavirran nationalistisiin suuntauksiin. Arkeologian poliittisuus ja sidoksisuus aikaan on johtanut siihen, että arkeologialla on paljon vastattavaa alkuperäiskansoille. Uudenlainen sillanrakennus arkeologien taholta on alkanut, alkuperäiskansoille annetaan menneisyyden hallintaan liittyvä ääni.

Tutkielma käsittelee toisen maailmansodan aikana (1940–1945) Suomessa julkaistujen kotimaisten kirjojen kansia ja niissä käytettyjä kuva-aiheita. Tutkielman lähtökohtana on kysymys kirjankansien ja kansien kuva-aiheiden kyvystä heijastaa ilmestymisaikansa yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia. Tutkimuskysymys kohdentuu kirjankansiin yhteiskunnan ja kulttuurin olosuhteiden visuaalisina representaatioina. Tutkimuksen aineisto koostuu noin sadan satunnaisotannalla valitun kotimaisen kirjan kannesta. Tarkempi kuva-analyysi kohdistuu 36 kirjan kansikuvaan, jotka on jaoteltu kirjan kansiaiheiden ja osin myös sisällön perusteella kuuteen ryhmään: lapset, nuoret, naiset, miehet, politiikka ja symbolit. Tutkimuksen painotus on kirjojen kontekstuaalisessa ja ajallisessa viitekehyksessä, eli tutkimuksen rajautumisessa nimenomaan sota-aikaan. Tutkimus on aineistolähtöinen ja loogiseen päättelyyn ja tulkintaan perustuva. Laadullinen tutkimus sopii aineiston analysoinnin menetelmäksi tutkittaessa sodan representoitumista kirjojen kansissa. Representaation käsitettä käytetään teoreettis-metodologisena työkaluna, jonka avulla pyritään tutkimaan ja tulkitsemaan, miten sota-ajan kirjojen kansissa käytetyt kuvat ja kuvastot rakentavat merkityksiä ja mistä näkökulmista. Tutkimuksessa hyödynnetään useampia kuvan tulkitsemisen metodeja, erityisesti lähilukua ja semioottista analyysimallia, joiden avulla pohditaan ja tulkitaan kuvien tuottamia merkityksiä, sekä esitetään tutkimuksen keskeiset kysymykset: mitä ja miten kuvat esittävät, ja mitä aatteita ja arvoja kuvissa esitetyt ihmiset, asiat ja symbolit edustavat? Ideologis-kriittinen lähestymistapa auttaa hahmottamaan sota-aikana vallalla olleiden, esimerkiksi isänmaallisuutta tai Suur-Suomi -aatetta henkineiden havainto- ja kuvaustapojen vaikutusta kirjojen kansiin. Sota-ajan kirjojen kansien voi havaita toimivan intertekstuaalisessa suhteessa muiden saman ajan visuaalisen kulttuurin tuotteiden kanssa; samoja merkkejä, kuva-aiheita ja tyylejä löytyy toisten kirjojen lisäksi myös mainoksista, julisteista ja lehtien kansikuvista. Useimpien kirjojen kannet kuvittavat vain kirjan tapahtumia, mutta moniin on tiivistetty vihjeitä myös vallinneista olosuhteista, jopa kokonaan kirjan sisällön ulkopuolisella tasolla. Kansikuvista löytyy runsaasti kirjan julkaisuajankohdalle ominaisia, tunnistettavia elementtejä ja piirteitä ja asenteellisia aineksia. Pitkälti propagandan ja sotasensuurin vaikutuksesta sota-ajan kirjankansista puuttuu kaikki ruma ja ikävä; kuolemaa, tuskaa tai pelkoa ei näytetty, kuoleman kuvat korvataan yleisimmin ristin kuvalla. Tutkielma valottaa myös sota-aikana vallalla ollutta varsin normatiivista ihmiskuvauksen tapaa. Tavat kuvata tytöt ja naiset kirjojen kansissa äärimmäisen yksipuolisisesti ja stereotyyppisesti ylläpitivät ja vahvistivat ajan kulttuurisia rakenteita; kotipiiri siihen kuuluvine murheineen kuului naisille, muu maailma miehille. Käsityksiä sukupuolirooleista ei kyseenalaistettu. Miesten poissaolo muiden kuin sota-aiheisten kirjojen kansista puolestaan vahvistaa käsitystä miesten poissaolosta arjessa. Sukupuolettuneisuus näkyy myös sekä kirjojen lajityypeissä että niiden kansissa; esimerkiksi tyttö-, viihde- ja sotakirjat erottuvat toisistaan kansien kuvien, värien ja typografian avulla selkeästi.

Story generation is an artificial intelligence task in which a computer program is used to create literature or stories. This kind of task usually involves giving an initial scene, characters, background information and goals, and then letting the computer program automatically generate a storyline and complete the narrative of the story. Transformers are widely used and achieved state of the art for many different natural language processing tasks, including story generation. With the help of attention mechanism, transforms can overcome overfittting and achieved great results. Generative Pre-trained Transformer (GPT) series are one of the best transformers, which attract many researchers. In this thesis, transformer models are used to design and implement a machine learning method for the generation of very short stories. By introducing a commonsense knowledge base and a rule generator based on it, the models can learn the relationships between context and generate coherent narratives. By given the first sentence of the story as the input, the model can complete the story. The model is based on GPT-2 model and COINS. The dataset used is a collection of short stories. By comparing with the generated results of different models in many aspects, we proved the effectiveness of the model. In addition, the compared results are analyzed to find the potential optimization methods.

Susiluolan arkeologiset kaivaukset vuosina 1997-2000 ja 2003-2006 olivat arkeologisesti ja tiedeviestinnällisesti poikkeukselliset. Susiluolan tutkijat julkaisivat pian tutkimusten alettua löytäneensä mahdollisia jälkiä Neandertalin ihmisestä. Tulkinnat herättivät poikkeuksellisen paljon huomiota sanomalehdissä sekä keskustelua ja kritiikkiä myös arkeologian tieteenalan sisällä. Tiedekiista aiheen ympärillä eli niin populaarissa mediassa kuin tieteellisillä foorumeilla. Työssäni tutkin Susiluola-uutisointia painopisteinäni uutisoinnin määrän, sävyn ja aiheiden kehittyminen suhteessa arkeologisten kaivaustutkimusten etenemiseen. Työssäni tutkin tiedekiistan eri tasojen vuorovaikutusta toisiinsa ja tiedekiistan leviämistä median tasolta toiselle. Analysoin lisäksi, onko populaari uutisointi kielteistä arkeologian alan julkisuuskuvalle. Aineistoni kattaa Helsingin Sanomien ja Pohjalaisen Susiluolaa käsittelevät jutut vuosilta 1995-2006. Sanomalehtijuttuja on yhteensä 98. Sanomalehtiaineiston rinnalla tutkin tieteenalan omaa keskustelua, jota käytiin erityisesti Tieteessä tapahtuu -lehdessä ja Fennoscandia Archaeologicassa sekä Muinaistukija ja Kivi -lehdissä. Vertailen valtakunnallisella ja paikallisella tasolla Susiluolan uutisoinnin eri ilmiöitä sekä populaaria sanomalehtiaineistoa ja tieteenalan sisäistä keskustelua. Olen käyttänyt tasojen ja tiedekiistaan liittyviä teorioita eri medioiden yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen tutkimuksessa. Olen käyttänyt määrällisiä ja laadullisia menetelmiä yhdessä. Olen lähiluennan kautta tehnyt kontekstuaalista analyysia lehtijuttujen sisältöjen ja suhteiden välisestä vuorovaikutuksesta. Intertekstuaalisuuden käsitteen kautta analysoin eri viestinnän tyylien sekoittumista ja välittymistä tasolta toiselle ja genrestä toiseen kuten tutkimusjulkaisuista sanomalehtiuutisiin. Keskeisin tutkimustulokseni on, että Susiluolan löytöjen tulkinnoista käydyn kiistan rinnalla eri medioissa elää mediatilan hallintaan, tutkijan rooliin ja tiedeviestintään liittyvä tiedeviestinnän kiista, jossa erilaiset tiedeviestintästrategiat ja käsitykset oikeasta tiedeviestinnästä törmäävät. Kyse on erityisesti mediatilan hallintaan liittyvästä keskustelusta, jossa eri osapuolet pyrkivät määrittelemään populaarissa mediassa esiintyvää oikeaa tulkintaa. Eri tiedeviestinnän tasot populaarista mediasta tiedejulkaisuihin vaikuttavat toisiinsa tiedekiistan levitessä. Arkeologian alalle kielteistä julkisuutta aineistosta oli kuitenkin vain pieni osa. Tiedekiista on ollut osaltaan tekemässä Susiluolan tutkimuksia tunnetuiksi.